Gjirokastër

Gjirokaster on pienehkö ja erittäin kaunis vajaan 30 000 tuhannen asukkaan kaupunki E853 tien varrella. Se kuuluu Unescon maailmanperintöluettelon suojelukohteisiin, mitä ei yhtään ihmettele, kun vierailee kivisessä mukulakivikatuja ristiin rastiin mutkittelevassa vanhassakaupungissa. Gjirokaster tunnetaan myös diktaattori Enver Hoxhan syntymäkaupunkina.

Gjirokaster on rakennettu vuoren rinteeseen. Mitä ylemmäs uskaltaa ajaa, huomaa, että kääntymismahdollisuudet vähenevät ja tiestö muistuttaa pitkälti labyrinttiä. Ainut keino osata takaisin on päätellä, kulkeeko tie ylös vai alaspäin. Navikaattorit ohjaavat yleensä sinne, mihin niiden ei pitäisi ja hotellille löytää vain tuurilla. Olimme kerran varanneet Booking.comista huoneen sellaisesta hotellista, johon ei edes ollut pääsyä autolla. Polku hotellille kulki lammasaitausten viertä aasien hirnahdellessa ja nauraessa meille, kun raahasimme matkalaukkuja.

Tie Gjirokasteriin on erittäin hyväkuntoinen joko Vlorasta Vjosa-joen vartta ajellessa tai Kreikan rajalta päin ajaessa. Myös Sarandësta pääsee Gjirokasteriin henkeäsalpaavan kaunista tietä korkeiden vuorten yli. Tämän reitin varrelle sijoittuu myös suosittu nähtävyys Blue eye (Syri i Kaltër), jonka vesi on kristallinkirkasta ja miltei jääkylmää.

Varsinainen päätie E853 kulkee vuorten ympäröimällä tasankoalueella viljelysseutujen halki. Tien varrella on monia hienoja paikkoja, joihin on pakko pysähdellä kuvaamaan. Yksi tällainen on Tepelenëssä sijaitseva Autogrill Roberti, josta on mahtava näkymä Vjosa-joelle ja sen toisella puolella olevaan vuoristoon.

Tasaiselta päätieltä ei voi aavistaa, että kääntyessä Gjirokasteriin alkaa ylämäki, joka vain jatkuu ja jatkuu katujen kaventuessa kohti Gjirokasterin vanhassakaupungissa olevaa suurta ja kohtalaisen hyvin säilynyttä linnaa. Korkealla kukkulan päällä kohoaa ottomaanien aikainen linna, josta on upeat näkymät alla olevaan kaupunkiin ja sen lähiympäristöön. Linnasta saakin parhaan yleisnäkymän kaupungista. Matkalla näköalapaikalle voi sotahistoriasta kiinnostuneet ihastella ensimmäisen- ja toisen maailmansodan aikaisia saksalaisia ja italialaisia tykkejä. Ulkoalueella on myös kylmän sodan aikainen, Tiranaan pakkolaskun tehnyt amerikkalainen lentokone.

Vuodesta 1968 Gjirokasterin linnassa on järjestetty muutamien vuosien välein suuret kansanmusiikkijuhlat (Festivali Folklorik Kombëtar). Meillä oli mahdollisuus osallistua näille upeille juhlille kesällä 2023. Ilmassa oli merkittävän kansanjuhlan tuntua, kun tuhatmäärin festivaalivieraita alkoi kokoontua illan hämärtyessä linnan ylätasanteelle. Miljöö sopi mainiosti tämän tyyppiselle juhlalle ja äänentoisto toimi myös hienosti. Osa ihmisistä oli ikään kuin tullut piknikille ruohokentälle, osa oli kiivennyt kivimuurien päälle, osa seisoskeli ja nautti esityksistä seisten ja osa tanssahteli Volaren tahdissa auringon laskiessa vuorten taakse. Tiedotteen mukaan juhlissa esiintyi vaikuttavat 1200 tanssijaa, laulajaa ja muusikkoa eri maista. Minua yllätti juhlan positiivinen ja rauhallinen tunnelma. Ihmiset vain fiilistelivät näkemäänsä spektaakkelia. Yhtään liiallisen alkoholin aiheuttamaa ylilyöntiä en havainnut. Illan jo käännyttyä yöksi kävelimme kaupungille ihmismeressä. Juhlat jatkuivat siellä täysillä ja bändit soittelivat aukioilla. Se oli selvästi koko perheen juhla, koska pikkulapsia oli menossa mukana yllättävän paljon. Ilta päättyi värikkääseen ilotulitukseen, jota ehdimme katselemaan mukavan hotellihuoneemme ikkunasta.

Herättyäni aamulla lähdin kävelylenkille. Hotel Kotoni sijaitsi sen verran korkealla, että melkeinpä ainut mahdollisuus oli lähteä alas päin ellei halunnut takaisin linnan suuntaan kavuta. Kadut olivat vielä melko hiljaisia juhlien jäljiltä. Muutamia kameraa jännittäviä vanhempia ihmisiä oli jo liikkeellä. He olivat täälläkin tutuissa aamuhommissa eli suihkuttelemassa vettä säästämättä kotiporttinsa edustan hiekkapölystä. Albaaneille on tärkeää huolehtia kotinsa tai liiketilansa katuosuuden siisteydestä.

Puolen tunnin ulkoilun jälkeen aloin jo kaivata aamiaista ja suuntasin takaisin hotellille. Ylämäkikävely oli sen verran rankka ponnistus kuumana kesäisenä aamuna, että paita tuntui melko kostealta ja suihku välttämättömältä. Pöydät oli valmiiksi katettu kauniiseen ja valoisaan ruokailutilaan. Palveluhenkinen työntekijä hymyili iloisesti tiedustellessaan, mitä haluaisimme aamiaiseksi. Saimme ja söimme, mitä tilasimme ja kavuttuamme tyytyväisinä huoneeseemme päädyimme viettämään pienen lepohetken.

Lämpömittarilukema alkoi nousta kesäkuulle tyypillisiin lukemiin lähelle kolmeakymmentä astetta, joten nyt oli hyvä aika lähteä etsiskelemään Gjirokasterin kuuluisaa basaarialuetta. Sanotaan, että parhaista asioista, mitä Gjirokasterissa voi tehdä, on tehdä kierros vanhankaupungin basaarialueella. Basaarialue on sokkeloisten kalkkikivellä koristeltujen katujen verkosto, jossa on käyty kauppaa jo ottomaanien ajoilta lähtien. Voit valita juuri sinua viehättävän kahvilan tai voit istahtaa pidemmäksi aikaa syömään johonkin monista ravintoloista. Me tyydyimme kiertelemään ja katselemaan värikästä pikkukauppojen tarjontaa matkamuistoineen, mattoineen ja keramiikkaesineineen. Nautimme rakennusten luomista varjopaikoista ja ihailimme perinteistä arkkitehtuuria, josta voi aistia tämän kaupungin ainutlaatuista tunnelmaa.

Sitten tapahtui jotain sellaista, mitä ei ollut Albanian reissuillamme koskaan ennen tapahtunut. Erään kaupan edustalla, joku koputti olkaani ja pyysi anteeksi häiriötä. Hän oli kuullut meidän puhuvan suomea ja päätti varmistaa asian. Tapasimme ensimmäiset suomalaiset turistit Albaniassa. Kyseessä oli mukava paljon maailmaa nähnyt nuori pariskunta, jonka kanssa sovimme samalle illalle treffit ja kävimme yhdessä illallisella. Seuraavana päivänä he päättivät lähteä kyydissämme Vloraankin. Albaniassa emme ole aikaisemmin törmänneet sattumalta suomalaisiin. Ruotsia siellä kuulee melko useinkin, mikä saattaa johtua siitä, että Ruotsista on suoria lentoja Tiranaan.

Gjirokasterissa sijaitsee myös kylmän sodan aikana tuomiopäivän varalle rakennettu ”Cold war tunnel”, joka on kaivettu syvälle linnan alle. Tunnelimuseo on maanalainen bunkkeri, joka toimi hätäsuojana Albanian kommunistisen kauden loppupuolella (1944-1990) paikallisille viranomaisille.  Tämä bunkkeri ja lukemattomat pienet bunkkerit, joita löytyy eri puolilta maata, kuvastavat Albanian kommunistisen diktaattorin Enver Hoxhan vainoharhaisuutta.

Bunkkeri rakennettiin salaa 1970-luvun alussa, ja se on 800 metriä pitkä, ja siinä on 59 huonetta. Gjirokastërin bunkkeri on alkuperäisessä kunnossaan, joten siellä käydessä voi kokea alkuperäisen ja miltei aidon kylmän sodan aikaisen tunnelman. Tunnelin pääsisäänkäynti on lähellä kunnantaloa, joka toimi aikoinaan puoluekomitean päämajana. Museo on ollut avoinna yleisölle vasta vuodesta 2014. Tunnelikierros kestää noin 20 minuuttia. Olen kuullut, että klaustrofobiasta kärsivien ihmisten olisi hyvä jättää tämä nähtävyys väliin. (https://visit-gjirokastra.com/article/the_cold_war_tunnel)