Toinen Albanian matkani
Vast’ ikään sain julkaistua edellisen Albania-reissublogin ja nyt jo uutta kirjoittelen. Joskus olen suorastaan kateellinen helsinkiläisille, jotka voivat hypätä suoraan koneeseen tai päättää, että tänään käydään iltakahvilla Tallinnassa. Pohjois-Karjalasta on melkein pakko matkustaa ensin yksi päivä päästäkseen lentoasemalle ja saadakseen aikataulut sopiviksi jatkoyhteyksiä varten.
Tällä kertaa päätimme taittaa matkan Helsiinkiin junalla ja raahasimme matkalaukkuja lumikinosten läpi. Painavimman ruumaan menevän laukun nostin ensitöikseni hattuhyllylle ja sitten taas alas, koska siitä alkoi valua sulamisvettä edessä olevalle penkille.
Check-in piti suorittaa vasta lentoasemalla, koska se ei jostain syystä onnistunut netissä eikä puhelinsovelluksellakaan. Ostin kokeeksi myös palvelun Supersaverilta, mutta turhaan. Sieltä sain viestin, että tekeminen tulee tehdä lentoasemalla. Soittelin koneeseen nousua odotellessa firmaan äkäisenä ja yritin olla vakuuttavan kuuloinen. Ilmeisesti onnistuinkin, koska rahat lupasivat palauttaa. Ongelma oli kuulemma Turkish Airlinesin ja Air Albanyn yhteensopimattomissa järjestelmissä.
Lentomatkalla saimme nauttia sellaisesta, minkä esimerkiksi Finnair ja Norwegian ovat unohtaneet jo kauan sitten. Turkkilainen tarjoaa lämpimän ruuan ja juoman palan painikkeeksi. Myös 30 kiloa painava matkalaukku menee ruumaan ilmaiseksi. Air Albania tarjosi vielä vaihdon jälkeen hyvän kanasalaatin, sämpylän ja omenapiirakan. Näistä huolimatta monet boikotoivat turkkilaista lentoyhtiötä Recep Tayyip Erdoğan vuoksi, mutta itse en osaa niin pitkälle ajatella.
Lopulta nousimme koneesta lämpimän keväisen tuulahduksen saattelemana Tiranan kansainväliselle lentokentälle. Lentokenttää kutsutaan Nënë Terezaksi, Äiti Teresan mukaan, joka oli syntyperältään albanialainen. Paikallisesti kenttä tunnetaan sijaintikylänsä mukaan paremmin Rinasin lentokenttänä.
Korona-viruksen olemassaolo realisoitui heti passintarkastusjonossa, kun kuumeenmittaajat tarkastivat jokaisen maahantulijan. Tilanne vaikutti vielä 3.3.2020 suhteellisen leikilliseltä, koska mittaajat tekivät työtään hymy huulilla. Jotkut matkustajat käyttivät tilaisuuden hyväkseen ja ottivat selfieitä kuumeenmittaajien kanssa. Albaniassa ei ollut vielä yhtään varmistettua korona-tapausta.
Kokemuksesta viisastuneena vuokrasimme auton eri vuokraamosta kuin ensimmäisellä kerralla. Nytkin jokin ongelma tuntui olevan, kun ei minun nimeäni ollut varauslistalla ollenkaan. Uuden karhea auto kuitenkin saatiin viideksi päiväksi hintaan 19€. Hinnasta huomasi, että Albaniassa ei ollut sesonki käynnistynyt. Sillä lähdettiin rohkeasti Albanian kuuluisan liikenteen sekaan ajelemaan Tirana määränpäänä. Vaimo peitti silmänsä jo kolmannessa liikenneympyrässä, mikä oli huono juttu, koska hänellä oli navigaattori kädessään ja piti antaa minulle ajo-ohjeita.
Hotellille päästiin ja omistaja ystävällisesti neuvoi, mihin auton voi jättää yöksi. Samalla hän kantoi kaikki meidän matkalaukkumme sisään ja vielä kolmanteen kerrokseen huoneeseemme. Välillä kuitenkin pysähdyimme respaan, jossa hän tiedusteli, mitattiinko meiltä kuume lentoasemalla. Samassa yhteydessä omistaja neuvoi ja suorastaan kehotti meitä puhdistamaan kätemme pöydällä olevalla käsidesillä. Ei auttanut, vaikka sanoimme, että meillä on itsellämmekin sitä mukana.
Hotelli on Boutique Villa Fernando. Aivan ihastuttava pikku hotelli hieman syrjemmässä Tiranan keskustasta. Kalusteet oli valittu barokki-tyylin mukaisiksi ja huoneilla oli klassisten säveltäjien nimet. Vietimme yön Straus-nimisessä huoneessa Mozartin ja Beethovenin vastapäätä. Suloisia säveliä korvilleni päivän matkustamisen jälkeen.
Hyvin nukutun yön ja hotelliaamupalan jälkeen vietimme päivän Tiranan keskustassa, jossa oli suurkaupungin tuntua ainakin verrattuna aiempiin kaupunkikokemuksiini Albaniassa. Virallisten tietojen mukaan kaupungin väkiluku olisi vajaa 500 000 henkeä, mutta kysyttyäni paikalliselta luku voi olla kaksinkertainenkin. Ehkä ero riippuu lasketaanko mukaan koko maakunnan väkiluku vai pelkästään Tiranan.
Päätimme yöpyä vielä toisen yön Tiranassa ja samassa hotellissa. Sääennusteet toteutuivat – matkamme taisi osua Albanian sadekauteen. Vettä satoi iltapäivästä lähtien rankasti, mutta lämmintä oli kuitenkin parhaimmillaan 21 astetta. Ilmanala oli kuin Suomen suvessa parhaimmillaan eli leppoisan lämmin tuuli puhalteli keveästi ennen sateen alkamista.
Illalliselle kävimme hotellimme alakerrassa sijaitsevassa ravintolassa ja tilasimme perinteiset albanialaiset annokset. Niin hyvää lammasta en ole syönyt pitkiin aikoihin. Tämä veti vertoja itsekasvatetuista ja ex-appiukon teurastamista lampaista saadusta lihasta ja uunissa haudutetusta lampaan viulusta tehtyyn herkkuun. Mutta siitä on jo kauan. Aika ehkä kultaa muistot, joten voin sanoa hyvällä omallatunnolla, että tänään syömäni lammas oli parasta mitä tiedän. Toinen ylläri oli vaimoni listalta löytämä porsaanpihvi. Olin nimittäin luullut, että porsasta ei saa Albaniasta islamilaisuuden vuoksi. Tämäkin annos oli todella hyvän makuinen – sain maistiaiset vaimoni ystävällisesti tarjoamasta haarukallisesta.
Uskontoon vielä liittyen kävelimme valtavan moskeijan ohitse. Tämän Balkanin suurimman moskeijan rakentamiseen liittyy ilmeisesti jonkinlaista poliittista peliä: ”It is a gift from President Erdogan”. Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan on itse sanonut moskeijan avajaisissa: ”I believe this mosque will be a unique symbol of the brotherhood between our nations.” Olipa niin tai näin – nyt on muslimeilla Tiranassa paikka, jossa mahtuu rukoilemaan erittäin hyvin. Uskonto Albaniassa näyttäisi olevan hyvin sallivaa ja vapaamuotoista, koska katukuvassa ei juuri hunnutettuja naisia näy ja löytyipä siis porsaankin lihaa ravintolasta. Kuulin myös albanialaissyntyiseltä tuttavalta, että iso osa albaaneista on itseasiassa käytännössä ateisteja.
Lähdimme vielä aamulla käymään taksilla Tiranan-keskustassa. Taksissa ei voinutkaan maksaa kortilla ja minulla oli vain kohtalaisen iso euro-seteli lompakossa. Kuljettajalla ei ollut vastata siihen, koska kyydin hinta taisi olla vajaa 800 lekeä eli vajaa 8 euroa. Hän sanoi: ”Wait a minute” ja pomppasi ulos autosta. Kuljettaja käveli muutaman kymmenen metrin päähän ja poistui kaupan sisään. Kohta hän ilmestyi näkyviin, käveli autolla ja antoi minulle tukun lekejä kuitin kera. Sitten maksoin hänelle kyydin.
Mietin vain, että olisikohan Suomessa taksin kuljettajat olleet yhtä avuliaita tässä itsepalvelujen ja tee-kaikki-itse periaatteen maassa. Lisäys, joka minusta sopii hyvin tähän kohtaan matkablogia: Kun Albania-matkamme päätteeksi tilasimme Helsingin lentokentältä taksin mennäksemme hotelliin yöksi, kuljettaja kysyi ajetaanko mittarin mukaan vai kiinteällä 25 euron hinnalla. Vaimo kerkisi ehdottamaan, että mennään kiinteällä hinnalla. Hotelli oli reilun kilometrin päässä. Mietin, että jos joku pelkää Albaniassa tulevansa huijatuksi niin ehkä kannattaa olla Suomessa vielä varovaisempi.
Seuraavana päivänä lähdimme Tiranasta kohti Fieriä. Aiemmassa blogissani kerroinkin jo kokemuksistani Albanian liikenteestä, mutta Tiranan keskusta ruuhka-aikana oli ihan jotain muuta. Jos muualla Albaniassa oppi nopeasti ajamaan niin kehotan harkitsemaan linja-auton tai taksin käyttöä Tiranan keskustassa. Kelloa ei kannata tähyillä, koska kilometrin matka voi kestää hyvinkin parikymmentä minuuttia ja ehkä ylikin. Tällä kerralla Tiranassa oli kokonaisia kortteleita saanut purkutuomion ja kaistoja oli suljettu, mikä hidasti liikennettä vielä lisää. Sata poliisia oli pitämässä järjestystä yllä, kun korttelista häädetyt asukkaat kokoontuivat purkukoneiden vieressä. Surullista oli nähdä ihmisiä, jotka itkivät katsellessaan, kuinka heidän kotinsa romahtivat pölypilveen.
Vauhti nopeutui, kun karistimme kaupungin pölyt jaloistamme ja pääsimme moottoritielle. Ensi kesään mennessä koko moottoritie on valmiina Durresista Vloreen ja silloin matka sujuu erittäin nopeasti uutta tietä pitkin. Nyt vielä yksi rakenteilla oleva osa tiestä kierrättää Fierin kautta. Lomallahan ei kuitenkaan ole kiire mihinkään. Olimme joka tapauksessa menossa Fieriin, joten hidastus ei meitä haitannut.
Näimme siellä täällä tien varressa Albanian kuuluisia bunkkereita, joita pikkuhiljaa puretaan pois ja niiden sisältämä teräs kierrätetään. Kommunismin aikainen hallitsija Enver Hoxhan oli palkannut insinöörin suunnittelemaan bunkkerin, joka kestää sen aikaiset ammukset. Ensimmäisen prototyypin valmistuttua Hoxha komensi insinöörin sisälle bunkkeriin ja armeija sai käskyn tulittaa. Savun hälvennyttyä ja hiljaisuuden alettua insinööri asteli kaikkien kummastukseksi vahingoittumattomana ulos bunkkerista korviaan pidellen. Insinööri sai ison tilauksen, jonka tulokset ovat vielä nähtävissä ympäri Albaniaa.
Albanialaistaustainen ystävämme vei meidät syömään Fierissä hänelle tuttuun ravintolaan, joka on erittäin suosittu paikallisten asukkaiden keskuudessa. En ihmettele yhtään, että ravintolan edessä oli vieri vieressä autoja ja tarjoilija saatteli meidät kohteliaasti pöytään läpi iloisten ihmisten ja kuuluvaäänisen puheen sorinan. Ruoka oli suussa sulavan herkullista eikä lihan määrässä säästellä.
Albaniassa ei ilmeisesti välitetä lihantuotannon hiilijalanjäljestä. Tosin tarvitseko välittääkään, koska lehmät ja lampaat laidunsivat kaikessa rauhassa maastossa paimenensa kanssa. Yhtään suurtuotantotilaa ei sattunut eteen. Voi toki olla, että niitäkin Albaniassa on, mutta kaikki näkemäni vaikutti niin luomulta kuin vain olla saattaa. Monituntisen ja moniruokalajisen ruokailumme kruunasi vielä ystävämme suosittelema erittäin täyteläinen punaviini, jota karahvi kolmeen lasiin jaettuna kuluikin. Suosittelen lämpimästi Fierissä käydessä tutustumaan Restorant Iliaan.
Ystävämme tarjosi meille yösijan, jottei meidän tarvinnut lähteä pimenneeseen iltaan ajelemaan. Hänen albanian kotinsa sijaitsi Fierin korkeimman kohdan laella. Sinne kiivettiin koko ajan kapenevaa ja mutkaista tietä pitkin, kunnes olimme lopulta perillä. Pimeyden vuoksi maisemia ei enää nähnyt, mutta ei niitä olisi jaksanut enää katsellakaan. Iltatoimien jälkeen sänky jo kutsui ja uni tuli välittömästi.
Heräsin kukonlaulun aikaan neljän kieppeillä. Itseasiassa kukkoudesta kilpaili useampiakin lintuja, jotka herättivät myös kylän koirat haukkumaan. Torkahtelin vielä näistä maalaisäänistä huolimatta, kunnes lähistöllä oleva muuli liittyi koirien ja kukkojen seuraan lisäämällä äänimaisemaan musikaalisen hirnuntansa. Silloin jo hieman hymyilytti ja jouduin pohtimaan miten olenkaan kaupungistunut.
Aikaisen herätyksen aiheuttaman väsymyksen hälvensi upea maisema, joka aukeni pihalta eteemme. Vuoristo, meri sekä peltomaisema siinsivät autereisena aamuauringon lämmittäessä. Näkymää täydensivät lintujen laulu, kukkojen, kanojen, lampaiden, vuohien ja vieläpä muulin tai aasin ääntely. En tosin ihan varma ole, osaanko erottaa muulin ja aasin toisistaan.
Sitten matka jatkui vielä Vlorëën, jonne on reilun puolen tunnin ajomatka Fieristä. Vlorë on Albanian vanhimpia kaupunkeja. Se perustettiin kreikkalaiseksi siirtokunnaksi 500-luvulla eaa. Vlorë on viime vuosina kokenut melkoisen kasvojen kohotuksen. Äskettäin valmistui upea pari kilometriä pitkä rantabulevardi, jolle suunnitellaan vielä jatkoa. Lentokentän rakentamisesta on myös pyydetty tarjouksia.
Vlorëlla on kilometrien pituinen rantaviiva hiekkarantoineen, jotka ovat upeaa katseltavaa varsinkin laskevan auringon aikaan . Bulevardilla on vieri vieressä hotelleja ja baareja terasseineen. Muutaman kilometrin pituisella iltakävelyllä yritin laskea terassein lukumäärää, mutta viimeistään parin kymmenen jälkeen menin laskuissa sekaisin eli niitä on oikeasti paljon. Niitä on ihan liian paljon terassikierrosta varten. Ei siis kannata ottaa liian isoa tavoitetta vaan parempi valita yhdelle kesäillalle vain muutama terassi tutustuttavaksi. Yllätys oli myös se, ettei kävelyretken aikana tullut kuin yksi liian pitkän baarikierroksen tehnyt mies vastaan. Tästä voisi päätellä, että Albaniassa ymmärretään viinin olevan viisasten juoma.
Tällä toisellakin matkalla tunsin olevani tervetullut Albaniaan. Palvelu oli kaikkialla aivan uskomatonta. Albaniassa on ymmärretty myös se, että tekemättömälle työlle täytyy aina löytyä myös tekijä. Hauskin työpaikka oli minusta ravintolan edessä seisoja. Ajaessamme päivällä erään ravintolan ohitse, tien toisella puolella ravintolan vastapäätä seisoi perinnepukuinen mies. Tullessamme useamman tunnin päästä takaisin, sama mies seisoi edelleen samassa paikassa. Toinen vastaavan tyyppinen työpaikka oli liikenneympyrässä tietyön edessä varoituskylttiä pitävällä miehellä. Hänkin sisukkaasti jaksoi seistä aamusta iltaan samassa paikassa. Viimeisellä kerralla hän ei enää seissyt, vaan istuskeli ajoesteen päällä. Kolmas seisoja-ammatti oli auton vuokrausliikkeen parkkipaikan valvojalla. Ensimmäisen kerran näin hänet aamuseitsemältä eväspussi kädessä seisoen päivystämässä ja toisen kerran samana päivänä iltapäivällä sateenvarjo kädessä. Suomessa työttömyysluvut saataisiin näillä toimin välittömästi laskemaan, kysymys tietenkin olisi, kuka maksaisi palkan näille ammattilaisille.