Neljäs Albanian matkani
Edellisestä matkasta on kulunut melkein vuosi. Useita lippujen varauksia ja niiden peruutuksia on jouduttu tekemään maailmaa mullistaneen koronan vuoksi. Jouduimme lähtemään reissuun vuorokautta aikaisemmin, koska koronatestin tuloksen saamiselle täytyi varata aikaa.
Googlettamalla olin saanut tiedon, että PR2you tekee testin alle satasella, mikä on huomattavasti halvempi kuin muilla matkustusta varten testin tekevillä yrityksillä. Tiedotteessa kerrottiin, että halvan hinnan saamiseksi vaadittiin Luftansan koodi, mutta lentolipun esittäminen paikan päällä kuitenkin riitti. Tuloksen luvattiin tulevan seuraavana aamuna, mutta hotellin terassilla iltaolutta juodessa jo kilahti puhelimeen viesti saapuneesta salatusta viestistä.
Viesti sisälsi tiedon negatiivisesta tuloksesta, jonka hotellin henkilökunta ystävällisesti tulosti. Koneeseen pääseminen varmistui ja siltä osin yksi huoli oli vähempänä.
Yövyimme Helsingissä SkyLine Airport -hotellissa. Voin suositella hotellia ehdottomasti yöpymispaikaksi. Hotelli oli niin mukava, että loma tuntui heti alkaneen. Hotelli oli juuri remontoitu; huone oli muka ja viihtyisä, ystävällinen henkilökunta ja tukeva aamupala.
Hotellin johtaja oli itse töissä respassa ja parkkeerasi valkoisen Teslansa varjoon pääoven viereen. Aamuisen tuhdin aamupalan jälkeen ehti vielä hyvin relaxoitua ennen lentoa. Huoneen luovutuksen jälkeen käväisimme liikekeskus Jumbossa ja syömässä lähellä olevassa ravintolassa. Iltapäivällä lähdettiin taksilla lentokentälle. Auton sai jättää veloituksetta kahdeksi viikoksi hotellin parkkialueelle.
Auringon punaiseksi värjäämät ukkospilvet olivat lentokoneen ikkunasta upeaa katseltavaa. Kuulutuksessa varoiteltiin turbulenssista, mutta onneksi lento pysyi tasaisena.
Meillä oli nopea vaihto Frankfurtissa. Ehdimme koneeseen puolijuoksulla hyvien opasteiden johdattelemina. Portti avattiin juuri meidän tullessa paikalle sydämet hengähdyksestä hakaten. Kiireen loputtua oli aikaa jännittää laukkujen puolesta – mahtavatko ne ehtiä koneeseen. Kymmenisen minuutin kuluttua vaimoni hihkaisi: ”Sinun laukkuasi jo nostetaan koneeseen”. Pian tuli hänenkin laukkunsa vuoro.
Kuulutuksessa todettiin, että lähdemme hiukan myöhässä, jotta viimeisetkin laukut myöhässä tulleelta lennolta saadaan kyytiin. Lopulta kone nousi puoli tuntia myöhässä, mutta meillä ei enää kiirettä ollut, joten ihan sama.
Nyt odottelen kahvitarjoilua, kun emännät työntävät kärryä pitkin käytävää. Valitettavasti se ei kuulunutkaan lipun hintaan, koska ohitse kävelivät. Lufthansa tarjoaa lennoilla nykyään vesipullon ja palan Lufthansa-suklaata.
Vihdoin lentomme laskeutui äiti Teresan lentokentälle Tiranaan. Pitkän matkapäivän jälkeen ajoaistit eivät ehkä olisi olleet täydessä tikissä Albanian liikennettä varten, mihin vielä yöajan pimeys olisi antanut oman mausteensa. Toisaalta emme olleet aivan varmoja olisiko Albaniassa vielä koronaan liittyvä ulkonaliikkumiskielto yöaikana voimassa. Hotelli Verzaci tarjosi hyväksi todetun yöpymisen aamupalla 35 euron hintaan.
Aamulla marssimme vuokraamaan autoa SurPricelta. Samasta vuokraamosta, jonka palveluksista olin ajatellut luopua erittäin epäonnisen vuokrauksen vuoksi. Jouduin korjauttamaan autoa omalla kustannuksellani, joka tuli niinkin kalliiksi, että jouduin keventämään lompakkoani vajaan kympin verran. Henkiset vauriot olivat kyllä huomattavasti pahemmat kuin albanialaisen maaseutukorjaamon sunnuntaitaksat reilun tunnin työstä.
Nyt kuitenkin päätin antaa vielä kyseiselle vuokraamolle mahdollisuuden, koska facebookissa yrityksen työntekijä vakuutteli minulle, että kyseinen firma on uudistanut autonsa ja henkilökuntansa tässä välissä.
Viiden päivän ajelun jälkeen oli ilmaantunut monenlaista vikaa: nykimistä, kolinoita ja kytkin vikaa. Hieman jännitti, miten auto kestää vuorten kiipeämisen Vloresta Sarandaan liki 40 asteen helteessä.
Kestihän se, kun muisti huudattaa moottoria ja luistattaa kytkintä. Päätin joka tapauksessa, että seuraavalla kerralla pysyn päätöksessäni olla käyttämättä kyseisen vuokraamon palveluja.
Reissumme alkupäivät olemme saaneet hyvin tehokkaasti kulumaan asuntomme viime viilauksiin ia asioiden hoitelemiseen. Tänään oli ensimmäinen päivä, jolloin ehdimme aloittaa Vloren lähiympäristön tutkimista ja ensimmäisen kerran nautimme omassa asunnossa tehdystä päivällisestä.
Raaka-aineiden haku ei ensimmäisellä kerralla mennyt putkeen, kun päätin illalla käväistä kaupassa keskustassa autolla. En muistanut ottaa huomioon, että albaaneilla ei näytä olevan iltaisin muuta tekemistä kuin kansoittaa keskusta autoilla ja ihmisillä.
Sitten edessäni oleva kuljettaja sai käännettyä autonsa ihmeen kaupalla ja tilanne alkoi purkautua. Minäkin sompailin itseni ulos parkkipaikalta ja ajoin kotiin ilman eväitä. Kaikki kunnia albaaneille auton käsittelytaidoista. En olisi pystynyt samaan.
Parvekkeemme alta kulkeva Rruga Dhimiter Konomi on ajoittain melko vilkas katu, joka on tärkein väylä etelästä Sarandan suunnasta Vloreen tuleville. Meitä vastapäätä sijaitsee tunnettu ravintola Tiku & Mato ja samassa yhteydessä viihtyisä Moon-baari, johon kääntyvä liikenne ruuhkauttaa bileiltoina katua.
Saimme kahden viikon aikana parvekkeella istuessa seurata parikin kertaa, kuinka pelti rytisi kyseisessä liikenteen solmukohdassa.
Tästä blogista ei tullut päiväkohtaista tarkkaa reissukertomusta, koska iltaisin uni tuli silmään ennätysnopeasti eikä aikaa jäänyt kirjoittamiselle. Täytyy myöntää, etten ole tottunut neljänkymmenen asteen helteisiin. Jokainen päivä oli tylsästi samanlainen; ei pelkoa sateesta tai viilenevästä säästä. Parhaimmillaan 42 astetta lämmintä, joka kieltämättä heikensi hieman jaksamista ja saattoi edesauttaa iltaväsymyksen syntyä. Nyt ymmärrän hyvin siestan merkityksen ja päädyimme itsekin siestailemaan useana päivänä. Ensimmäisen kerran kahden viikon aikana tunsin vilun väreitä paluumatkalla koneessa ja nyt kirjoittaessani tätä jatkolentoa odottaessa Frankfurtin lentoasemalla.
Ehdimme reissumme aikana tehdä muutaman Vloren ulkopuolelle suuntautuvan automatkan. Ensimmäisenä suuntasimme etelään Sarandaan ja sieltä Gjirogasteriin. Kovin pitkälle emme vuoristoon ehtineet, kun vuokra-automme mittaristoon syttyi moottorivian merkkivalo. Vuokrayhtiöstä vakuuttelivat, että se on täysin normaalia ja voi johtua monestakin syystä kuten huonosta bensiinilaadusta. Matkan tekoon vaikuttavaa merkitystä sillä ei olisi ja oikeassa hän olikin, koska merkkivalo paloi koko loppuajan ja silti kaikki ajomme saimme tehtyä.
Edellisellä Sarandan reissulla en itse saanut ajaa, koska oppaani antoi minulle luvan nauttia maisemista ja suorastaan vaati päästä rattiin. Hän tiesi, että matka olisi kestänyt liian pitkään serpentiiniteitä kurvaillessa ja ehkei hän myös luottanut ajotaitoihini tarpeeksi. Elämäni ensimmäisen kerran minusta tuntui, ettei rakkojen ilmestyminen kämmeniini ratin pyörittämisestä ollut kaukana. Sitikan kääntösäde oli kovilla jyrkimmissä mutkissa eikä ykkönenkään ollut tarpeeksi pieni vaihde ylämäkeen kiihdyttäessä. Sain jo renkaatkin ulvahtamaan ainakin kerran, kun kytkin ei aina toiminut odotetusti. Mielettömän upeita maisemia saimme katsella vuoristossa mänty- ja kuusimetsineen ja toisaalta mereen syöksyviä armottomia erämaakallioita, jotka muuttuivat loputtomiksi hiekkarannoiksi. Smaragdin vihreä meri säihkyi alapuolellamme horisonttiin häipyen ja siniseksi taivaaksi muuttuen.
Sarandaan hurautimme muutaman pysähdyksen taktiikalla. Lounastimme Borshissa upeassa ravintolassa, jonka läpi virtasi koski. Kahvipaussin pidimme panoraamabaarissa, jonka näköalat olivat aivan huimaavat ja muutaman kerran oli pakko pysähtyä ihan muuten vaan kuvaamaan maisemia. Sarandassa kävimme katselemassa rantamenoa ja auringonottoa, jota itse en jaksaisi tehdä hetkeä pidempään. Saranda on eteläisen Albanian yksi ehdottomia matkailukaupunkeja. Suosittelen tutustumista.
Sarandasta suuntasimme Blue Eyeen, jossa virtaa kylmä lähde viidakkomaisen kasvillisuuden keskellä. Upea nähtävyys, jossa vietimme parisen tuntia. En uskaltautunut kastelemaan edes varpaitani lähteessä, vaikka ulkolämpötila oli sillä hetkellä noin 40 astetta.
Seuraavana kohteena upeiden vuoristomaisemien jälkeen oli Gjirokastran kaupunki, josta olin nähnyt paljon upeita kuvia. Tästä syystä olimme varanneet sieltä hotellihuoneen ja ajattelimme olevamme yhden yön kaupungissa ja tutustuvamme siihen hieman lähemmin. Syötin Googleen hotellin osoitteen ja lähdimme etsimään Grandma’s hotellia. Ensimmäinen reitti katkesi kuin kananlento, koska tietyön vuoksi katu oli suljettu. Seuraavan reitin katu kapeni niin paljon vanhassa kaupungissa, että pakko oli kääntyä. Kolmas reitti näytti hyvältä. Vähitellen kuitenkin katu jyrkkeni niin paljon, että aloin jo epäillä vuokrasitikkani vetokykyä. Puikkelehdimme katu kadulta yhä ylemmäs ja ylemmäs täristäviä mukulakivi katuja, kunnes emme enää uskaltaneet ajaa.
Parkkeerasin ja päätimme taittaa loput matkasta kävellen, koska Googlen mukaan matkaa oli enää hiukkanen. Kiittelin päätöstäni auton parkkeeraamisesta, koska tie muuttui poluksi, joka mutkitteli yhä ylemmäs kapeita talojen seinustoja. Sinnekin oli muuten joku autonsa parkkeerannut peruuttaen autonsa miltei pystyasentoon tai siltä se ainakin näytti. Lopulta polku loppui ja pääsimme hieman epäsiistille sisäpihalle. Ovessa luki: koputa. Seisahduimme kuitenkin katselemaan ympärillemme ennen koputtamista. Hotelli ei näyttänyt sille, miltä se kuvassa näytti. Naapurissa kiekui kukko ja toisessa naapurissa nainen yritti vetää vuohta pihaansa. Oven edessä oli pari vanhoja lenkkareita.
Vaimoni puisteli hiljaa päätään. Minä kuitenkin katsoin vielä ovea harkiten ja miettien, että tästä yöpymisestä saattaisi saada ainutlaatuisen kokemuksen. Myönnyin kuitenkin poislähtöön, koska tiesin, että tästä voisi tulla sanomista. Niinpä hilppasimme autolle takaisin ja lähdimme ajalemaan. Jälleen umpikuja. Silloin päätin minäkin, että Gjirokasterin vanha kaupunki on jotain sellaista, johon pitää aluksi tutustua vain kävellen ja ajan kanssa – ei siis raskaan ajopäivän jälkeen. Autoni oli keula alaspäin jyrkällä kadulla. Takana mutka, jonka taakse ei nähnyt eikä eteenkään päin olisi enää päässyt. Vaimo lähti ulos autosta viittoilemaan minulle ja opastamaan peruuttamisessa. Vihdoin pääsin tästäkin pälkähästä ja noin kymmenen minuutin kurvailun jälkeen Google ystävällisesti opasti meidät päätielle. Gjirokasteriin on pakko tulla uudelleen ja varata täysi kameran akku sekä iso muistikortti.
Kahden viikon aikana tutustuimme myös antiikin historiaan käymällä Fierin Apolloniassa sekä Vloren Kaninessa, josta saattoi katsella panoraamanäkymää Vloren kaupunkiin ja eteenpäin Adrian merelle. Apollonia oli muinainen, Rooman vallan aikana kukoistanut kaupunki Illyriassa, joka sijaitsi Vjosë-joen varrella. Sen nykyiset rauniot sijaitsevat Fierin alueella lähellä Pojanin kylää. Raunioilla voi katsella mm. riemukaaren ja Artemiksen temppelin jäänteitä. Apollonian perustivat Korintin ja Korfun kreikkalaiset siirtolaiset vuonna 588 eaa. Parhaimpina aikoina siellä asui jopa 70000 asukasta. Apolloniassa sijaitsi oma rahapaja sekä tunnettu filosofian koulu.
Kaninen linnoitus sijaitsee n. 6 kilometrin päässä Vloren keskustasta Shushica-vuorella 380 metriä merenpinnan yläpuolella. Linna on oletettavasti rakennettu 3. vuosisadalla eaa ja myöhemmin se muutettiin linnoituskaupungiksi. Justinianus I kunnosti linnan uudelleen 6. vuosisadalla jkr. Keskiajalla linnasta tuli Valonan ruhtinaskunnan keskus.
